no nyt täällä on sitten neljä heppaa. Kolme omaa ja siipeläinen. Vili tuli kotiin 15.6.2008 klo 03.30.. Aluksi tarhattiin Mantan kanssa, mutta eivät tulleet toimeen.. Manta ei alkuunkaan sietänyt moista kaveria. Siirrettiin Liinun ja Nitron tarhaan, mutta sieläkin tuli riitaa. Kummallisen riiteleväinen kaveri tuntuu olevan. Liinu kyllä sai sen kuriin ja järjestykseen, mutta seurata tarvitsee. Voi olla että joutuu lopulta kuitenkin tarhaamaan yksin. Kyllä siä nyt tänä aamuna ainakin vielä hiukan simputettiin. Ruuat tarvitsi aluksi olla viidessä kasassa, että Vili sai syödä Liinun suuttumatta. Nyt tarvitaan enää kolme kasaa. Ehkä huomenna enää kaksi...?

 Kummallista, ettei se anna periksi. Aina vaan uudelleen tapellaan.. Ja joka kerta Vili aloittaa. Hm. No, huomenna ajattelin, että kokeillaan, kuinka siltä työt sujuvat. Sitten nähdään. Ehkä se on sitten jo sen verran kotiutunut, että uskaltaa.

 No... Sukupostista hänet löytää nimellä Vopen Vili. Siellä on muutamia kuvia, enimmäkseen raviuran ajalta.  Vilillä on hankosidevamma, joka ei estä harrastekäyttöä, mutta kylläkin kaiken kisaamisen. Pian varmaan nähdään, minkä verran kestää. Mitään ontumista ei ole nähtävissä, mutta hiukan jäykkä on tuo takapää Eikä sitä tiedä, kuinka pahasti on rasittunut tuosta juoksemisesta meidän metsätarhassa. Tarvittis kyllä kovemman alustan alkuun.. Se nyt jää sitten nähtäväksi!1659618.jpg